Kauimpana kuolemasta (p)

Kauimpana_kuolemasta_kansi_Jarkko_Virtanen

Lukijoiden ja kriitikoiden ylistämä Afrikkaan sijoittuva romaani läheisyydestä ja sen kadottamisesta, elämän kauneudesta ja menetyksistä. Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon voittaja.

Auringon paahtama eteläisen Afrikan maa vuonna 2009. Paul saapuu Suomesta kaupunkiin, jossa eli elämänsä onnellisimmat ajat, kirjautuu hotelliin ja haluaa kuolla. Esther menettää toisen ihmisen, jonka kanssa on kokenut rakkautta, jota ei osannut toivoa. Elämää on pakko jatkaa, koska hän on luvannut paljon pienelle tytölle, jolla ei ole maailmassa ketään muuta.

Esther ja Paul tutustuvat aikana, jolloin molemmat haluavat vain kadota – paikassa, jossa nuori, kaunis nainen eli viimeiset hetkensä monta vuotta sitten.

Kauimpana kuolemasta on romaani leikeistä, jotka muuttuvat painajaismaiseksi todellisuudeksi, yrityksistä sovittaa vuosien päähän kurkottavat virheet, ihmisen yksinäisyydestä ja tarpeesta löytää toisen ihmisen luo.

Elina Hirvonen (s. 1975) on helsinkiläinen kirjailija, toimittaja ja dokumenttielokuvaohjaaja. Hänen esikoisromaaninsa Että hän muistaisi saman valittiin vuonna 2005 Finlandia-ehdokkaaksi, ja sen käännösoikeudet on myyty yhdeksään maahan. Kauimpana kuolemasta on hänen toinen romaaninsa. Romaani syntyi Sambian Lusakassa, jossa Hirvonen asui miehensä kanssa kaksi vuotta. Hirvosen useilla festivaaleilla palkittu dokumenttielokuva Paratiisi – kolme matkaa tässä maailmassa (2007) käsitteli Afrikasta Eurooppaan tulevaa siirtolaisuutta.

Kirjailija: 
Suositushinta:
9.00 €
ISBN:
978-951-692-849-7
Kirjastoluokka:
84.2
Sivuja:
362