TAMMIKUU 2007
Uinu, uinu ihmiskunta
JUHANI BRANDER
Olen pitkään haaveillut teoksesta, jossa
kaiken uinuvan, eheän ja varman todellinen, tai ainakin
mahdollinen kääntöpuoli tulisi näkyviin. Ihmisolemus
on helposti murrettavissa. Suurimmat
tragediat syntyvät usein pienimmistä teoista. Uskon, että pohjimmiltaan
ihminen on
perimmäisten viettiensä vanki ja uhri. Lihan himo voi pienen
virheliikkeen kautta johtaa
täydelliseen sosiaaliseen turmelukseen.
Olen ihmetellyt tiettyjä moralisteja,
jotka päivittelevät maailman historiaa muuttaneiden
sotien ajallista läheisyyttä. Olen vakaasti sitä mieltä,
että uusiutuakseen ihminen hakeutuu
konflikteihin. Ihminen oikeuttaa ja osoittaa instituutioiden suojista
toista ihmistä ja ehkä
pystyy näin pettämään aikalaishistoriankirjoitusta.
Mutta itseään ihminen ei kykene
koskaan pettämään.
En saanut näiltä ajatuksilta
rauhaa ennen kuin kirjoitin ne kirjaksi. On ilmeistä, että ravintoketjun
ylin tekijä onkin se alin. Ihmisen suurin uhka lajinsäilymismielessä on
hän itse.
Uhka ei tule alhaalta, ei idästä vaan itsestä. Harmittavaa
on lähinnä se, että ihminen rikkoo
peilin ennemmin kuin katsoo siihen.
Ensi kesänä ilmestyvässä kirjassani
Lajien tuho kirjoitan teemoista, joista ei saisi tässä
hiljentämisen ja tukahduttamisen ääreisilmastointikulttuurissa
kirjoittaa. Pyrin murtamaan tabun
toisensa perään. Mitä jos naisjoukko kaappaakin miehen
mukaansa ja käyttää tätä juhannuksen yli?
Ovatko Jeesuksen morsiamet todellisuudessa huumediilereitä? Voivatko
vanhukset kuristaa
nuorisoa uimahalleissa? Voiko kemianopettaja pakottaa itsensä keskiluokkaan
lääkäriä kiristämällä?
Miksi salileijona haluaa painia karhun kanssa? Mahtuvatko häjy
ja punikki samaan
narikkaan? Miksi eno tappoi paksun lapsen? Onko mieshuoria olemassa?
Näistä kirjoitin
ja paljon muusta. Mieleen tulee vääjäämättä ajatus
siitä, että kun katsoo toista
tarpeeksi kauan silmiin – alkaa nähdä hukkumisen syvän
mahdollisuuden.
KUUKAUDEN JUTTU -arkisto: