TAMMIKUU 2008
Samalle viivalle
ANNA-RIIKKA CARLSON
Uusia kustantamoja syntyy tiuhaan, vaikka pienkustantamojen tilanne käy yhä tukalammaksi. Uutuuskirjoja ilmestyy yhä enemmän, mutta myynti keskittyy yhä harvempiin nimikkeisiin.
En tiedä toista toimialaa (ehkä maailmanlaajuisesti öljybisnes lähimpänä), jossa tuotteen valmistus, jakelu ja myynti olisivat yhtä tiukasti samojen omistajien käsissä kuin kirja-alalla. Tämän lisäksi samat tahot omistavat myös lehtitaloja, jotka tarjoavat edullista mainostilaa saman konsernin yrityksille.
Lukija ostaa kirjan, josta hän kuulee paljon ja joka on isossa pinossa kirjakaupan pöydällä. Areenat, joissa pienet ja isot toimijat ovat kohtuullisen tasavertaisesti esillä, kuten kirjamessut, osoittavat, että myynti on esilläolosta kiinni. Juuri tämä esilläolo on pienten kustantamojen haaste. Pienet toimijat saavat tehdä isoihin verrattuna moninkertaisen työn saadakseen kirjansa hyvin esille kirjakaupoissa ja -kerhoissa. He myös maksavat kaikesta – logistiikasta, lehti-ilmoituksista ym. – paljon enemmän kuin isot, jotka saavat omistuksen keskittymisestä tuntuvan edun.
Mikä tässä on väärin? Eikö tämä ole juuri järkevää liiketoimintaa, toimintojen keskittämistä, menestyviin tuotteisiin panostamista, rönsyjen karsimista? Sitä se toki on, ja kustantamisen on sopeuduttava samoihin markkinatalouden ehtoihin kuin kaikkien muidenkin toimialojen. Vai onko sittenkään?
Kun iso toimija pakottaa pienen luopumaan, kuluttaja saa kuitenkin usein korvaavan tuotteen tilalle. Vaikka pieniä meijereitä, leipomoita, kenkätehtaita ym. on lakkautettu vauhdilla, kuluttaja saa hyvää maitoa ja leipää ja kestäviä kenkiä.
Jos kustantaminen keskittyisi vain isoihin kustantamoihin, moni merkittävä teos jäisi kustantamatta ja vaihtoehtoinen ääni kuulumatta. Isot ottavat myös isoja rohkeita askeleita, mutta pystyvät myös markkinakoneistollaan myymään kohtuullisen määrän mitä tahansa kirjaa. Tarpeeksi isot mainokset ratikoiden kylkiin ja lehtien sivuille, niin joku aina tarttuu syöttiin, vaikka kyseessä olisi kirja, jossa kehotetaan mukauttamaan ruokavalio oman veriryhmän mukaiseksi tai löytämään oma sisäinen tuli ja huomaamaan että väkevä elämä on jokaisen ulottuvilla. Pienessä kustantamossa on aidosti mietittävä, minkä takana ollaan valmiita seisomaan. Kun markkinakoneisto ei takaa näkyvyyttä, vain sisältö ratkaisee.
Pienet kustantamot tekevät tosissaan kirjoja, joiden sanomaan ne uskovat ja jonka hiomiseen ne panostavat – siksi ne toivoisivat, että kirjat pääsisivät esille myös siellä, missä päätetään, mitkä kirjat nostetaan esille. Ettei kenellekään enää kävisi niin kun yhdelle pienkustantajalle, joka oli esitellyt valikoimansa kirjakerhon ostajalle ja kuullut sen jälkeen, että kirjat ovat liian ”hienoja” kirjakerhon asiakkaille. Hänelle oli sanottu, että kannattaa kustantaa jotain joka uppoaa koko kansaan, kuten vitsit, populaari sotahistoria ja kuntopallojumppa! Tämä voisi olla hauskaa, jos ei samalla aliarvioitaisi niin lukijoita kuin kustantajia.
Yksittäiset toimittajat tarttuvat niin pienten kuin isojen kustantamojen kirjoihin, eivätkä kirjallisuuspalkintoraadit tunnu tekevän jakoa kustantamojen välillä – vain hyvä kirja merkitsee. Lukijakaan ei tuijota kustantajaa vaan kirjan tekijää ja sisältöä. Ainoastaan kirjakauppojen ja kirjakerhojen ostajat suosivat selkeästi isoja kustantamoja. Valinnat osuvat takuuvarmoihin tuotteisiin (nyt puhutaan paljon siitä, että kirja on tuote siinä missä makkara) ja oman konsernin kustantamoihin. Kaksi isointa kustantamoa omistaa kaksi isointa kirjakerhoa, joiden kuukaudenkirjat ovat lähes poikkeuksetta myydyimpien kirjojen listalla. Pienten kustantamojen kirjoja ei näy kuukaudenkirjoina – silloin tällöin kyllä myydyimpien kirjojen listalla, kun viidakkorumpu ja hyvät arvostelut toimivat mainontaa vieläkin tehokkaammin.
Pienten kustantajien rohkeus ja riskinotto saavat kiitosta, mikä ei näy myynnissä. Laaja valikoima ja yhteispeli kustantajien ja kirjakauppojen kesken on kuluttajan etu ja moniäänisen keskustelun kannalta välttämätöntä.
KUUKAUDEN JUTTU -arkisto: