HELMIKUU 2007
Puolitoista vuotta kirjan julkaisun jälkeen
NASRIN ALAVI
Mahmud Ahmadinejad valittiin Iranin presidentiksi,
kun olin viimeis telemässä Me olemme Iran -kirjaa. Hänen
virkakautensa aikana internet ja julkaisutoiminta ovat joutuneet valtiovallan
ankaran hyökkäyksen kohteeksi. Virkamiehet ovat ilmoittaneet
ylpeinä, että ”yli 10 miljoona internetsivua on suodatettu” iranilaisten
ulottuvilta tai suljettu kokonaan. Monet blogia omalla nimellään
pitävät joutuvatkin nykyään varomaan sanojaan,
eivätkä kirjoittajien tuoreimmat blogimerkinnät muistuta
lainkaan heidän aiempia, suorapuheisia tekstejään.
Iranin hallinto on reagoinut tilanteeseen varsin ristiriitaisesti.
Tiedotusministeri Mohsen Ejei on leimannut virtuaaliyhteisön jäsenet
maanpettureiksi, siinä missä viranomaiset ovat yrittäneet
rohkaista ”islamilaisia bloginpitäjiä” aukaisemaan
sanaisen arkkunsa. Heidän harvalukuinen joukkonsa on tullut palkituksi
näyttävissä konferensseissa, ja blogin pitämistä opetetaan
nykyään Basij-keskuksissa ja Qomin pyhän kaupungin uskonnollisissa
seminaareissa.
Internetin demokraattinen perusluonne on saanut myös Iranin hallituksen
tukemat bloginpitäjät vapautumaan, ja virtuaaliyhteisössä on
alettu yhä kovaäänisemmin vaatia presidenttiä vastuuseen
vaalilupauksistaan. Hän ei nimittäin ole parantanut maan
sosiaalista oikeudenmukaisuutta eikä jakanut öljytuloja köyhille.
Ahmadinejad valittiin presidentiksi kesäkuussa 2005 taloudellisiin
epäkohtiin keskittyneen vaalikampanjansa ansiosta, mutta kirjan
kahdeksannessa luvussa esittämäni aavistukset hänen
tarkoitusperistään ovat osoittautuneet oikeiksi. Ahmadinejad
koki nöyryytyksen oltuaan virassa vain puolitoista vuotta, kun
Iranissa järjestettiin kaksoisvaalit joulukuussa 2006. Kansalaiset
valitsivat samana päivänä sekä paikallisvaltuustot
että asiantuntijoiden neuvoston jäsenet, jotka muun muassa
nimittävät maan korkeimman johtajan. Äänestäjät
ilmaisivat pettymyksensä presidentin tyhjiin taloudellisiin lupauksiin
ja aggressiiviseen ulkomaanpolitiikkaan.
Kokosin Me olemme Iran -kirjan, koska halusin maailman kuulevan, mitä mieltä islamilaisen
vallankumouksen korkeasti koulutetut lapset ovat maansa arjesta. Kirjan
sivuille on yritetty ikuistaa rajoittamaton virtuaaliyhteisö,
joka ei ole enää entisensä, mutta äänensä kuuluviin
saanut kukoistava iranilaisnuoriso ei ole kadonnut minnekään.
Filosofi Ramin Jahanbegloo on kuvaillut Iranin nykynuorisoa ”neljänneksi
sukupolveksi”, joka on kääntänyt poliittiselle
islamille selkänsä ja tavoittelee islamilaisiin perinteisiin
ja persialaiseen kulttuurihistoriaan pohjautuvaa ”maallista iranilaisuutta”.
Osa Irania ympäröivien arabivaltioiden nuorista toivoisi
varmasti, että islamilai nen hallinto syrjäyttäisi heidän
maassaan vallitsevan diktatuu rin, mutta iranilaiset ovat jo kokeilleet
sitä heikolla -menestyksellä – ja saaneet tuntea seuraukset
nahoissaan. Suurimmassa osassa arabi maail maa suhtaudutaan epäluuloisesti
vapaisiin vaaleihin, sillä fanaatikkojen pelätään
nousevan valtaan. Iranissa taas vapaat vaalit on nykyään
kielletty jopa yliopistoissa, sillä opiskelijajärjestöjen
johtoon on viime vuosina valittu demokratian kannattajia kerta toisensa
jälkeen.
Tunnettu ja aiemmin varsin tuottelias virtuaaliyhteisön jäsen
(jonka tekstejä on mukana Me olemme Iran -kirjassa) kirjoitti
muutama päivä sitten blogin pitämisen kasvavista riskeistä,
itsesensuurista ja verkkopäiväkirjansa lopettamisesta: ”Minulla
riittäisi kyllä sanottavaa, mutta en halua enää pitää blogia,
jos en voi olla oma itseni.”
Voin sentään olla tyytyväinen, että ehdin tallentaa
iranilaisia blogitekstejä aikana, jolloin virtuaaliyhteisön
jäsenet saivat vielä esittää vapaasti mielipiteensä.
Helmikuussa 2007
Nasrin Alavi
KUUKAUDEN JUTTU -arkisto: