HELMIKUU 2008
Tommyn ja Joen kanssa kolmiossa
TITIA SCHUURMAN
Tommy Wieringa puhuu kolmioista.
Salillinen Tampereen Henki ja elämä ‑kirjafestivaalin vieraita kuuntelee hollantilaiskirjailijaa, joka selittää, miten hankki tietoa lentokoneen rakentamisesta kirjoittaessaan romaaniaan Joe Speedboat. Hän haastatteli taiteilijaa, joka oli itse rakentanut lentokoneen romutarpeista. Taiteilija kertoi, että koneen runko muodostuu kolmioista, koska kolmio on kaikkein vakain rakenne. Kirjailija innostui yhteensattumasta. Kolmio oli jo ennestään yksi hänen kirjansa tärkeistä teemoista.
Nyt kirja itse on yhtenä osana kolmiorakennetta, joka määrittää tätä yhdessä viettämäämme viikonloppua. Kolmion toisina kärkinä olemme me, kirjailija ja suomentaja.
Kolmion ensimmäinen sivu, kirjan ja kirjailijan välinen sidos, on tietenkin päivänselvä. Yhtä ilmeinen on kirjan ja suomentajan yhteys. Kolmion heiveröisin ja epävarmin sivu on yleensä kirjailijan ja suomentajan välinen yhteys. Joskus sitä ei synny ollenkaan. Joskus se on olemassa yksipuolisena, vain suomentajan päässä. Joskus se jää pariin sähköpostiviestiin, joissa suomentaja kysyy selvennyksiä ongelmallisiin kohtiin ja saa kirjailijalta mahdollisesti vastauksia, joista on mahdollisesti hyötyä. Mutta joskus tuo kolmion kolmas sivu aineellistuu todelliseksi, kiehtovaksi kohtaamiseksi.
Pari päivää ennen Tampereen tilaisuutta istumme helsinkiläisessä ravintolassa. Tommy Wieringa on samana aamuna saapunut Suomeen. Päivällä kirjailija on puhunut eräälle toimittajalle Joe Speedboatissa käyttämistään metaforista. Yksi niistä on lause: ”Ilta käärii päivän rullalle kuin lehden.” Juuri saman lauseen toimittaja on alleviivannut suomennoksesta.
Ravintolapöydässä kirjailija ei peittele iloaan siitä, että metafora on selviytynyt vahingoittumatta matkastaan alkuteoksesta käännökseen. Hänen riemunsa tarttuu minuunkin. Kirjan elämänkaaressa käännös kuuluu niihin vaiheisiin, jotka eivät enää ole kirjailijan käsissä. On sykähdyttävää nähdä, miten paljon onnistunut käännös ilahduttaa kirjailijaa – ja samalla saan aavistuksen siitä, miten paljon huono käännös häntä harmittaisi.
Tampereella Tommy mainitsee toisen lauseen kirjasta. ”Kuka nyt menee makuulle heinikkoon, kun heinää niitetään.” Anna-Riikka oli sattumalta puhunut lauseesta Annen kanssa matkalla Helsingistä Tampereelle. Kirjailija ei ymmärtänyt suomenkielisestä lauseesta sanaakaan, mutta hän kertoo tunnistaneensa sen heti. Rytmi kertoi, mistä alkuteoksen lauseesta oli kyse.
Yleisöstä esitetään suomentajalle kysymys tekstin rytmin kääntämisestä. Pystyn vastaamaan vain, etten pysähtynyt kertaakaan tietoisesti miettimään rytmiä suomentaessani Joe Speedboatia. Minun ei tarvinnut. Parhaiden kirjojen kohdalla käy niin. Alkuteoksen rytmi kantaa, se kantaa suomentajankin mukanaan. Hyvin kirjoitettu alkuteksti avaa väylät, joita myöten pääsee käsiksi oman kielen kaikkiin mahdollisuuksiin.
Neljä kuukautta aikaisemmin saa alkunsa vielä yksi yhteensattuma. Anna-Riikka kysyy lokakuussa, onko minulla ideoita suomennoksen kansikuvaksi. Mieleeni nousee heti yksi kirjan avainkohtauksista, talvinen aamu maalaiskylässä ja korkealla taivaalla pieni lentokone. Lähetän Anna-Riikalle netistä löytämiäni valokuvia, joista saa käsityksen hollantilaisesta maaseudusta talvella. Graafikko etsii lisää kuvia ja valitsee yhden, joka päätyy kanteen.
Helmikuussa istumme ravintolassa, ja Tommy puhuu kirjan kansikuvasta pöytäseurueen belgialaiselle jäsenelle. Käy ilmi, että kirjailija tuntee paikan, josta kuva on otettu. Hän osoittaa kuvasta hädin tuskin erottuvaa savupiippua. Se on amsterdamilaisen voimalaitoksen piippu. Hän naputtaa sormellaan toista kohtaa kuvassa. Sillä suunnalla on hänen talonsa.
Harvoin sattuu, että suomennoksen kansikuvaan voisi piirtää nuolen ja kirjoittaa: Kirjailija asuu täällä.
KUUKAUDEN JUTTU -arkisto: