HUHTIKUU 2006
Ihania leikkejä
Elina Hirvonen
Se tapahtuu monissa tilanteissa, aina varoittamatta.
Alan nähdä itseni ulkopuolelta, ja tunnen hetken olevani
lapsi, joka vain leikkii aikuista. Nyt tää olis työhaastattelussa.
Nyt tää olis palaverissa. Nyt tää lähtis matkalle. Maaliskuun
alussa ystäväni Anna-Riikka keksi erityisen kivan
leikin. Se meni näin: Tää olis kustantaja ja se olis
kirjailija. Ja nää olis Lontoon kirjamessuilla myymässä sen
kirjaa ulkomaille.
Leikkiin kuului juoksemista messukeskuksen käytävillä viinilasi
toisessa ja canapé-leipä toisessa kädessä, kuplivaa kikatusta
ja innostuneita strategiakeskusteluja. Ja puolalaisen Znak-kustantamon lumoava
johtaja, joka kertoi pitkistä illoista krakovalaisessa kellaribaarissa runoilija
Wislawa Szymborskan kanssa. International Rights Centerin porttia
vartioivat
liituraitapukuiset naiset, joista jokainen olisi sopinut Hollywood-elokuvaan
CIA-agentin tai avaruusaluksen kapteenin rooliin. Taivaallinen sushi-buffet,
herkullisia tapaksia, cappuccinoa Tate Galleryssä, aamuinen kävely
Notting Hillissä ja ihastuttavia kalakakkuja kuubalaisessa ravintolassa.
Ja aina välillä, keväisillä kaduilla tai messukeskuksen käytävillä,
piti yhtäkkiä pysähtyä vetämään henkeä.
Tämä ei olekaan ihana leikki. Tämä on ihanaa, ja tapahtuu
oikeasti.
Jostain syystä ikäviä asioita ei epäile
koskaan, mutta ihanat tuntuvat aina vähän epätodellisilta.
Esikoiskirjan julkaisemiseen, Finlandia-ehdokkuuteen ja koko viime
syksyyn ja tähän kevääseen liittyy niin paljon
kaikkea ihanaa, että sen sulattelemisessa ja ymmärtämisessä on
vieläkin tekemistä.
Mutta kaaoksen ja epätodellisuuden tunteen keskellä on
yksi ihana asia
ylitse muiden: ihmiset, jotka ovat kertoneet kirjan herättäneen heissä jotain.
Se ei tunnu koskaan epätodelliselta tai leikiltä, vaan aina yhtä todelta
ja lujalta. Tuntuu hurjalta, että on onnistunut luomaan yhden säikeen
kirjallisuuden
taikamaailmaan, jonka herättämät tunteet ja ajatukset ovat aina
paljon enemmän kuin mitä kirjailija voi tietoisesti kirjoittaa.
Lontoo jätti kutkuttavia jälkiä. Lumoavan
puolalaisen lisäksi brittiläiset ja italialaiset kustantajat
pohtivat parhaillaan romaanini julkaisemista. Se tuntuu taas, tietenkin,
huimalta leikiltä, johon toivon pääseväni mukaan.
Näen jo itseni leikkimässä Kansainvälistä Kirjailijaa.
(Nyt tää tilaisi viiniä krakovalaisessa baarissa ja
juttelisi älykkäitä.)
Mutta vaikka ajatus leikistä on ihana, ei ole ihan kamalaa, jos en pääse
mukaan. Sillä olen jo saanut tärkeimmän, monien lukijoiden pysäyttävän
koskettavat palautteet. Ja niiden mukana tunteen, että olen jotenkin, tosin
huteralla ja epävarmalla tavalla, hetkeksi löytänyt paikan maailmasta.
KUUKAUDEN JUTTU -arkisto: