HUHTIKUU 2009
Voiko kirjoittamista opettaa?
ANU SILFVERBERG
Niin, voiko? Ei sitä voi, mutta kyllä sitä silti voi.
Ihmiselle ei voi antaa omaa ääntä, mutta häntä voi auttaa löytämään sen, kehittämään sitä.
Ihmisen puolesta ei myöskään voi ajatella. Mutta häntä voi auttaa keskittymään, tarkentamaan katsettaan, kyseenalaistamaan.
Olen itse opettanut kirjoittamista: journalismia ja luovaa kirjoittamista, editointia, sen sellaista. Nautin opettamisesta samasta syystä jonka vuoksi nautin tekstien editoimisesta. Kielen ja kerronnan ajatteleminen toisten ihmisten kanssa on intensiivistä, kiinnostavaa, haastavaa, ja ennen kaikkea opettavaista.
Avaimen syksyn kirjailija Hanif Kureishi kuvailee tätä näin: ”Miksi [opetan kirjoittamista]? Kun mietin tätä, niin kuin usein mietinkin, muistan mitä Stephen Frears sanoi kun häneltä kysyttiin, miksi hän opettaa elokuvakoulussa. 'Koska kukaan muu ei ikinä kysy minulta niitä kysymyksiä, joita oppilaani kysyvät', hän vastasi.”
Niin. Opettajana joutuu vastaamaan kysymyksiin. Joutuu miettimään, miksi tämä on näin, miksi jokin ratkaisu on parempi kuin jokin toinen. Joutuu selittämään omia näkemyksiään, joita ei muuten joudu sanallistamaan. Kysyjä voi olla vastauksen kanssa eri mieltäkin. Mutta jos hän saa vastauksen, hän on saanut siitä ajatuksen ja joutuu vuorostaan perustelemaan oman näkemyksensä.
Kureishi jatkaa opettajan roolista: ”Idea on siinä, että on innostava; saa oman innostuksensa kautta toiset näkemään, että tämä on asia, jota kannattaa tehdä.”
Kun itse ajattelen opettamista, ajattelen mieluiten sitä, kun lyhyenkin kurssin aikana ihmiset saattavat yhtäkkiä puhjeta kukkaan – kulunut kielikuva, mutta en osaa muilla sanoilla sitä kuvata. Muistan erään luovan kirjoittamisen työpajan ja siihen osallistuneen naisen, joka huokasi viimeisenä päivänä onnellisena mutta sarkastisesti: ”Koskakohan lakkaisin olemasta itse itseni pahin este?”
Nainen oli tullut kurssille sanoen, ettei ole saanut mitään aikaiseksi vuosikausiin. Työpajan aikana hän tuotti muutamassa päivässä valtavia määriä hämmästyttävän erilaisia, eläviä ja puhuttelevia tekstejä, jotka pulppusivat jostakin aivan kuin tulppa olisi vedetty paikoiltaan.
Tuolla kurssilla en varsinaisesti ”opettanut” lainkaan; en luennoinut tai sanonut mikä on oikein, mikä väärin. Vedin vain harjoituksia ja kerroin mikä niiden tarkoitus kulloinkin oli.
Jälkeenpäin koin onnistuneeni. Mutta olinko opettanut? Vaikea sanoa
Tiedän kyllä, että olen itse oppinut toisilta kirjoittajilta. Olen käynyt lukuisilla kursseilla, joista on usein ollut hyötyä. Eniten olen oppinut kirjoittamisesta työssäni toimittajana; pelkästään lehden rytmi pakottaa ottamaan ja omaksumaan kriittisenkin palautteen nopeasti, osana työn arkea.
Aloittelevana toimittajana sai tottua siihen, että teksti myllättiin kokonaan, alusta loppuun. Minulla oli onnea: sain tehdä töitä lahjakkaiden ammattilaisten kanssa, joilla oli kyky ja halu selittää, miksi tekstille tehtiin mitä tehtiin, ja vaatia parempaa.
Niin, kirjoittamista voi siis kai tavallaan opettaa. Se ei toki vielä tarkoita, että kaikki oppivat. Ihmisillä, on erilaisia vahvuuksia ja lahjakkuuksia. Ennen kaikkea eroja on siinä, kuinka paljon he ovat valmiita kuulemaan ja vastaanottamaan. On monia kirjoittajia, jotka sanovat haluavansa palautetta, mutta haluavat oikeastaan vain vahvistuksen jo tekemälleen.
Olen kohdannut sekä luokassa että editorin työssä kirjoittajia, jotka eivät halua vastaanottaa kritiikkiä, eivätkä siedä sitä, että heidän tekstiinsä kajotaan. Tällaisen kirjoittajan kanssa puhuminen oudoksuttaa minua aina. Miksei hän halua puhua tekstistään? Miksei hän halua sen muuttuvan? Eikö hän halua tietää, miksi joku ehdottaa muutoksia tai miltä teksti lukijan mielessä vaikuttaa? Nämä kirjoittajat voivat tehdä tekstistä uran, mutta heidän tekstinsä ei kehity. He kirjoittavat itselleen, eivät lukijalle. Hyvä kirjoittaja kirjoittaa ehkä hiukan molemmille. Hänellä on halu sekä oppilaan että opettajan pallille, kysymään miksi.
PS. Kureishin laina oli muuten hänen kirjastaan Dreaming and Scheming – Reflections on Writing and Politics. Sitä ei ole käännetty, mutta se kannattaa kaikkien ehdottomasti lukea, sillä se on loistava kirja.
KUUKAUDEN JUTTU -arkisto: