TOUKOKUU 2006
Kenelle kaupunki kuuluu?
MEIJU NISKALA
Kuka omistaa oikopolut, sisäpihat, aidan vierukset,
katukivet, kauppatorin keskimmäisen laatan? "Asiaton oleskelu
tuulikaapissa kielletty! " lukee julkisen rakennuksen ovenpielessä.
Mutta entä, jos rakastaa tuulikaappeja?
Nimetessämme ympäristöämme oman kokemuksemme kautta
meille syntyy suhde siihen. Mitä merkityksellisempi paikka meille
on, sitä varmemmin sitä suojelemme: oikopolkua, julkisivua,
kadun kulmaa tai nakkikioskia, jossa tapasimme rakastetun ensimmäisen
kerran. Nimeämisen myötä kaupunki muuttuu jokapäiväiseksi
olohuoneeksi, elintilan jatkeeksi, ei pelkästään läpikulkupaikaksi
työn, koulun, kaupan ja kodin välillä.
Muutin Jyväskylästä Turkuun syksyllä 1998. Kaupunki
oli täynnä keltaisia vaahteroita ja lehmuksia, joen poikki
viiletti jokilautta Föri. Koulumatka Turun taideakatemiaan rantaa
pitkin oli kaunein, mitä koskaan olin joutunut pommiin nukkuneena
juoksemaan.
On tärkeää tietää, missä minäkin
hetkenä on: olen tässä, enkä missään
muualla.
Opiskeluaikanani olin kiinnostunut Kansainvälisten situationistien
ja Fluxus-aatteen innoittamana yhteiskunnasta, sosiaalisista normeista,
ihmisten arjen nyrjäytyksistä, ilmiöistä. 19.5.2000
Turun Sanomat otsikoi etusivullaan: "Eufrosiina hämmentää ohikulkijoita." Mukana
oli kuva päästä varpaisiin punaiseen pukeutuneesta hahmosta,
joka pesee Kauppatorin kulmassa hampaitaan.
Sisäsivuilta selvisi lisää: tarkoituksenani oli vuoden
ajan tehdä joka päivä yksi performatiivinen teko kaupungin
keskustassa punaiseksi Eufrosiina Urbanus -hahmoksi pukeutuneena. Päämääränä oli
herättää positiivista hämmennystä ja näin
nyrjäyttää ihmisten rutiineista muodostunutta arkea.
"
- - Eufrosiina Urbanus on poikkeavuus totutuista normeista. Se tutkii
yhteiskunnan sisäistämien symbolien toisinkäyttöä,
ja tutkiessaan niitä, se tutkii samalla myös koko yhteiskunnan
toisinkäyttöä."
Valmistuin teatteri-ilmaisun ohjaajaksi vuonna 2002. Jatkoin kaupungin
tutkimista: pidin ruman, kauniin, romanttisen ja oudon Turun kiertoajeluita,
järjestin bussibingoturnajaisia lähiliikenteeseen. Olin kiinnostunut
paitsi monimediallisesta, myös vuorovaikutteisesta taiteesta ja
ilmiöistä. Post it -laput ja omakohtainen tilan historia
levittäytyivät kaupunkikuvaan ("Tässä paikassa
seisoimme hiljaa, minä ja hän. Kun hän viimein uskalsi
suudella, oli tupakat poltettu loppuun ja liikennevalot näyttäneet
jo neljästi vihreää.") On olemassa yksi kaupunki,
mutta jokaiselle se on omanlaisensa.
Kaupungin historiaan tutustuin yhdessä kesässä: ensin
erehdyin ottamaan aurinkoa uusissa bikineissäni kaupungin vanhalla
hirttopaikalla. Sen jälkeen joesta paljastui kari, joka koostui
liki 200 vuotta sitten veteen vierineestä kivitalosta ja sen sisällä olleista
17 000 viljatynnyristä. Historian läsnäolo helpottaa,
jos oma elämä hermostuttaa. Minusta rupesi tuntumaan, että olen
vain vieraana, läpikulkumatkalla kaupungissa, jossa on ollut elämää minua
ennen, ja tulee olemaan minun jälkeenkin. Oma tehtäväni
on tehdä kaupungista itselleni niin merkityksellinen kuin vain
mahdollista juuri nyt.
Melkein päivälleen kuusi vuotta Eufrosiinan jälkeen
syntyi kirja arjen löytöretkeilijöille: Olet tässä (Turku).
Hakusanat kaupunki, julkinen, tilan historia, ilo, hämmennys,
ihmettely ja inspiraatio ovat edelleen käyttökelpoisia ja
työtäni kuvaavia sanoja. Sekä Eufrosiina, että kirja
tutkivat kaupunkia ja sen mahdollisuuksia. Eufrosiina lähestyi
turkulaisia performatiivisena arjen nyrjäyttäjänä,
kirja puolestaan antaa sekä turkulaisille että turisteille
työkaluja ympäristön merkitykselliseksi tekemiseen,
sen sielun uudelleen löytämiseen ja siihen vaikuttamiseen.
Olla tässä tai tuossa. Jokainen teko merkitsee jossain olemista.
Perillä, matkalla tai inspiroivilla harhateillä. Lähteminen
kannattaa aina.
KUUKAUDEN JUTTU -arkisto: