LOKAKUU 2009
Pärjääkö laadulla?
(seminaariyhteenveto)
ANNA-RIIKKA CARLSON
Finnagora järjesti yhdessä Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen kanssa Budapestissä 7.10.2009 Pärjääkö laadulla? -seminaarin, jossa keskusteltiin laatukirjojen kustantamisen haasteista Suomessa ja Unkarissa.
Päivä alkoi Finnagoran johtajan Anneli
Temmeksen, Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen johtajan Ildikó Márkuksen ja kulttuurituottaja Olga Huotarin tervehdyspuheenvuoroilla, joissa kerrottiin, miten seminaari oli saanut alkunsa ja miten tärkeää on pienten maiden toimijoiden verkostoituminen.
Kustantajia edustivat Anna-Riikka Carlson Kustannusosakeyhtiö Avaimesta ja Géza Morcsányi Magvetô-kustantamosta. Kirjailijoiden puheenvuorot pitivät Elina Hirvonen ja Kriszina Tóth. Kirjakauppoja edusti Libri-ketjun Csöke Zoltán. Kustantajia pyydettiin ottamaan kantaa laatukirjallisuuden asemaan kirjamarkkinoilla, kirjailijat puhuivat mm. oman kirjan kääntämisestä muille kielille sekä eri kirjallisuudenlajien asemasta markkinoilla. Kirjakauppaketjun edustajalta pyydettiin kommenttipuheenvuoro kustantajien ja kirjailijoiden esityksiin. Alla on yhteenveto näistä puheenvuoroista sekä muutama yleisökommentti.
Anna-Riikka Carlson, Avain
(Julkaisen oman esitykseni sellaisena, kuin olin sen etukäteen tulkkausta varten kirjoittanut. Muiden esityksistä on valitettavasti paljon lyhyemmät yhteenvedot, jotka perustuvat seminaarin aikana tekemiini muistiinpanoihin.)
Mitä on laatu, mitä ovat haasteet?
Kun puhutaan laatukirjallisuuden kustantamisen haasteista, on ensin tarkennettava, mitä tarkoittaa laatu ja mitä ovat haasteet.
Itse ajattelen, että laatukirjallisuus on kirjallisuutta, joka tehdään kestämään aikaa. Laatukirjallisuus vangitsee ympäröivästä todellisuudesta ja ihmisestä jotakin sellaista, joka parhaimmillaan avautuu eri-ikäisille eri aikoina eri kulttuureissa. Laatukirjallisuuden ei siis pitäisi olla kaikkein marginaalisinta kirjallisuutta vaan nimenomaan kaikkien kirjallisuutta.
Laatukirjallisuutta kustannetaan kirjallisista lähtökohdista. Sillä ei tavoitella nopeaa taloudellista menestystä, vaikka kustantamon onkin laatukirjallisuutta kustantaessaan pidettävä myös talous tasapainossa.
Talous onkin suurin haaste. Uskon, että se on sitä niin isoille kuin pienille laatukirjallisuuden kustantajille, vaikka tässä keskitynkin – omasta taustastani johtuen – lähinnä pienen kustantamon näkökulmaan.
Rahaa ja aikaa on jatkuvasti liian vähän, koska useimpien kirjojen tekemisen kulut ovat suuremmat kuin niistä saatavat myyntitulot. Ja koska laadusta ei voi tinkiä, kustantaja joutuu tinkimään omasta ajan- ja rahankäytöstään usein ihan äärirajoille asti.
Myyntiluvut jäävät Suomessa usein pieniksi siksi, että kielialueemme on niin pieni. Koska sille emme voi mitään, on etsittävä konkreettisia keinoja lisätä laatukirjallisuuden näkyvyyttä ja jopa miettiä, mitä etua pienellä kielialueella toimimisesta voisi olla.
Saako laatua myytyä?
Laatukirjallisuuden myynti on haastavaa, koska myynti keskittyy yhä enemmän muutamiin nimikkeisiin monipuolisen valikoiman kustannuksella. Tähän johtaneita syitä ovat mm. kirjakauppojen ketjuuntuminen, kirjallisuuskritiikin määrän väheneminen, tiedonvälityksen viihteellistyminen sekä jatkuvasti kiihtyvä kilpailu ihmisten ajasta.
Hyvä kirja ei todellakaan aina löydä lukijaansa. Miten lukija voi löytää kirjan, jos sitä ei ole missään näkyvillä – ei kirjakauppojen hyllyissä eikä lehtien palstoilla? Tieto kansainvälisen menestysdekkarin ilmestymisestä näkyy ja kuuluu kauas, siihen ei voi olla törmäämättä. Mutta kuka pitäisi meteliä käännetyn novellikokoelman puolesta?
Laatukirjallisuutta tarvitaan aina, siksi on etsittävä keinoja löytää lukijat, sillä lukijoita on. Niitä, jotka haluavat pysähtyä merkittävän tarinan äärelle, nauttia ilmaisuvoimaisesta kielestä, ravistella totuttuja näkemyksiä ja löytää yksityisestä jotakin yleistä.
Miten säilytämme laatukirjan aseman?
Laatukirjallisuuden tekemistä tuetaan monin tavoin. Apurahat, stipendit, kirjallisuuspalkinnot ja käännöstuet on suunnattu niin kirjailijoille, kääntäjille kuin kustantajille – niille, jotka kirjoja tekevät. Silti moni kirjailija ja kääntäjä saa työstään hyvin pienen korvauksen ja kustantaja joutuu jatkuvasti elämään paineen alla, jota aiheuttavat kohtuuttomat riskit – se, että kirjojen tekemiseen sitoutuu paljon rahaa, jota ei välttämättä saa koskaan takaisin.
Välillä mietin, miksi tuetaan kirjallisuutta, joka jää ”piiloon”? Miksi ei tueta kirjojen esiin saamista? Voisiko kirjakauppoja tukea niin, että ne ottaisivat valikoimiinsa vähälevikkisempää kirjallisuutta?
Kirjailijoita, kääntäjiä ja kustantajia tuetaan kulttuurin ja talouden tasapainon ja kirjallisen monimuotoisuuden vuoksi. Miksi tukien myöntäjät eivät kiinnitä enempää huomiota siihen, että tuetut kirjat jäävät usein vaille huomiota? Olisiko mitään keinoa tukea valikoiman monipuolisuutta?
Suomessa on näytevarastojärjestelmä, joka periaatteessa mahdollistaa sen, että pienelläkin kirjakaupalla on mahdollisuus saada monipuolinen valikoima kirjoja ilman kohtuutonta riskiä. Järjestelmä perustuu siihen, että kustantajat lähettävät yhden kappaleen haluamiaan kirjoja näytevarastojärjestelmässä mukana oleville kirjakaupoille. Nämä puolestaan ovat velvollisia tilaamaan uuden kappaleen myydyn tilalle. Järjestelmän periaate on hyvä, mutta se on kustantajalle kallis, sen valvonta on hankalaa ja kun hyllyssä on yksi kirja, ei voida vielä puhua hyvästä näkyvyydestä.
Hyvin iso ongelma on se, että kirjakaupat muistuttavat toisiaan; kaikissa myydään samoja kirjoja, koska päätöksenteko on keskittynyttä ja kirjakaupat voimakkaasti ketjuuntuneita. Tällöin moni hyvä kirja voi jäädä pois valikoimista täysin sattumanvaraisinkin syin. Itsenäisten kirjakauppojen suurempi määrä takaisi laatukirjoille enemmän mahdollisuuksia päätyä lukijoiden käsiin. Mietin, olisiko mahdollista, että olisi olemassa jokin katto sille prosenttiosuudelle, jota yksi ketju voi markkinoista hallita. Voisiko tämä olla perusteltua, koska kyse on erityistoimialasta, johon liittyvät myös kysymykset sananvapauden vaalimisesta?
Ei riitä, että kirjan tekeminen ja kirjojen esillepano saavat tukea, vaan myös lukijuudesta on pidettävä huolta. On tehtävä työtä sen eteen, että lapset ja nuoret kasvavat lukijoiksi ja että kirjat ovat saatavilla myös niille, joilla ei ole varaa tai halua hankkia kirjoja itselleen. Koulujen ja kirjastojen rooli on merkittävä.
Suomessa on puhuttu paljon ns. Norjan-mallista, jossa valtio hankkii tietyn määrän kirjoja ja jakaa niitä mm. kouluille ja kirjastoille. Laatua valvoo neuvosto, joka lukee ostetut kirjat, ja mikäli teoksen taso ei ole riittävä, kustantamo joutuu maksamaan takaisin summan, jolla valtio on ostanut kirjallisesti laadutonta teosta. Tämä valtiollinen ostojärjestelmä takaa tietyn taatun tulon niin kirjailijalle kuin kustantajalle ja mahdollistaa monen sellaisen kirjan kustantamisen, joka olisi muuten taloudellisesti mahdotonta.
Yksin ei selviä kukaan
Avaimen hengissä pysymisen edellytyksenä on ollut verkostoituminen alan muiden toimijoiden kanssa mutta myös yhteistyökumppanien etsiminen kirja-alan ulkopuolelta. Messuille osallistuminen ja muiden markkinointitilaisuuksien järjestäminen helpottuvat, kun työtaakkaa ja kuluja on jakamassa useampi toimija.
Kirja-alan toimijoiden ei pitäisi tuhlata aikaa omiin leireihin linnoittautumiseen. Palkkio- ja tekijänoikeuskeskusteluihin on otettava mukaan niin kirjailijat, kääntäjät kuin kustantajat. Ongelma vähistä resursseista ja pienistä myyntiluvuista on yhteinen. On varmistettava, että jokainen osapuoli saa kohtuullisen korvauksen työstään. Kirja-alan toimijoiden keskuudessakin on hämmästyttävän paljon epätietoisuutta siitä, mitä kukakin kirjan valmistumisen eteen tekee ja mitä mikäkin maksaa. Keskinäisiin kiistoihin ei ole paljon aikaa hukattavana; olisi yhdistettävä voimat ja tehtävä työtä sen puolesta, että laatukirjallisuus löytää lukijansa.
Kustantajien pitäisi myös rohkeasti miettiä, etsitäänkö uusia lukijoita vai lukijoita laajemmalle valikoimalle. Onko realistista olettaa, että lukijoiden määrä kasvaa vai riittääkö unelmaksi se, että nykyiset lukijat lukisivat yhä monipuolisemmin, jotta myynti jakaantuisi laajemmalle valikoimalle? Jälkimmäinen lienee todennäköisempää.
Kirjan tekemiseen osallistuvien ei kannata liikaa kilpailla toisiaan vastaan alalla, joka kamppailee yhä kovenevien olosuhteiden puristuksissa. Menestystarinoiden reseptejä kannattaa jakaa ja hyvistä esimerkeistä ottaa opiksi. Jos joku löytää keinon tehdä asioita toisin, onnistumisen jakaminen koituu koko alan hyväksi. Alahan on bisnesmaailmassa erikoinen jo siksikin, että menestymistä ei voi mitata vain myyntiluvuin. En tiedä muuta toimialaa, jossa tehdään tuotteita, joiden tiedetään myyvän vähän. Tämä on jo lähtökohtaisesti niin haastavaa, että yhteistyö on hengissä säilymisen kannalta välttämätöntä.
Géza Morcsányi, Magvetô
Géza Morcsányi totesi, että haasteet Suomessa ja Unkarissa ovat hyvin samankaltaiset. Hänen mukaansa näkymät ovat aika synkät, mutta silti hyviä kirjoja tullaan tekemään ja tarvitsemaan aina.
• Laatukirjallisuuden markkinat pienevät jatkuvasti, sillä maailma menee suuntaan, joka ei suosi laatukirjallisuutta. Maailmassa on yhä vähemmän kiinnostusta laatukirjallisuutta kohtaan.
• Paras laatukirjallisuuden määritelmä on Péter Nádasin toteamus, että laatukirjallisuus haluaa muuttaa maailmaa.
• Kustantajan on levitettävä tekstit niin, että ne ovat ihmisten saatavilla.
• Viidakkorummun merkitys on huomattava.
• Pienessä maassa henkilökohtaiset suhteet ovat tärkeitä.
• Maailmassa, jossa kaikki mitataan rahassa, kustantajalla on vastuullinen tehtävä luoda mahdollisuuksia niille, jotka tuottavat maailmaan jotakin hyvää.
• Hyvä kirja on tuotteena täysin omanlaisensa, sitä ei voi siksi markkinoida kuten muita tuotteita.
• Kaupoilla on omat motiivinsa, ongelmat tuntuvat olevan samat joka maassa. Ranskassa on jo vuosia tuettu itsenäisiä kirjakauppoja, siksi taantuma ei ole ravistellut kirja-alaa Ranskassa samalla tavalla kuin monissa muissa maissa.
• Unkarissa on liikaa kirjakauppoja. Kirjaa täytyy usein painaa enemmän kuin sitä ikinä voitaisiin myydä.
• On käytettävä kaikki mahdollinen luovuus, jotta se, mitä pidämme tärkeänä, säilyisi elinvoimaisena jatkossakin.
Elina Hirvonen
Elina Hirvonen kertoi elävin esimerkein oman esikoisromaaninsa matkasta maailmalle. Hän puhui hehkuttavien lehtiotsikoiden takana olevasta aika karustakin todellisuudesta mutta muistutti, että kyky lumoutua hyvästä tekstistä – niin kirjoittajana kuin lukijana – tulee säilymään aina.
• Jokainen kirja ansaitsee ihmisen, joka rakastuu itse tarinaan ja on valmis etsimään muita ihmisiä, joita se koskettaa.
• Se, että kirja koskettaa yhtäkin lukijaa, riittää kirjailijalle. Pienen maan kirjailijana tuntuisi muuten vaikealta kirjoittaa.
• Ei ole oleellista, onko kustantamo pieni vai iso, käännösoikeuksien myymisessä strategiana on löytää ihmisiä, jotka rakastuvat kirjaan kuten kirjan kotimainen kustantaja.
• Bisneksenä on aina oltava hyvä teksti. Siitä ei voi tinkiä.
• Pienilläkin keinoilla voisi muuttaa paljon, kun olemassa olevat resurssit kohdennettaisiin tehokkaammin.
• On muistettava, että mitä kirjamarkkinoilla tapahtuukin, mihinkään ei häviä kyky kirjoittaa, lumoutua kirjoista ja astua niiden kautta toisiin maailmoihin.
Kriszina Tóth
Kriszina Tóth kertoi järkyttyneensä huomatessaan, miten vähän itse kirjasta kirjamarkkinoilla puhutaan. Hän haluaisi olla kirjailija, joka saa rauhan keskittyä kirjoittamiseen, mutta on markkinoilla unkarilainen naiskirjailija, johon media kohdistaa omia odotuksiaan.
• Ulkomaiset kustantajat sanovat, että kirjat jotka vahvistavat stereotypioita eri maista, myyvät hyvin.
• Kirjailija tuntuu olevan myynnin kannalta tärkeämpi kuin itse teksti. Markkinointi on välillä kuin ihmiskauppaa, jossa merkittävä on se, miltä joku näyttää ja kuka on kiinnostavin persoona. On tärkeää, että kirjailijan päälle voi laittaa jonkin kategorisoivan lapun, kuten unkarilainen naiskirjailija (pelkkä kirjailija ei riitä) tai jotain enemmän, ”lusikoita syövä naiskirjailija” saisi varmasti huomiota… Koko ajan etsitään uusia kiinnostavia kategorioita. Eräs ulkomainen kustantaja hylkäsi kerran teokseni toteamalla, että heillä on jo listalla yksi 30-vuotias nainen, joka on kasvanut kommunismin aikana.
• Kirjailijan on oltava jatkuvasti esillä, kirjailijan odotetaan viihdyttävän yleisöä. Mediassa menestyminen on kuitenkin lyhytaikainen elämänstrategia. Ääritapauksessa on valittava, menestyykö taloudellisesti vai hoitaako tehtävänsä hyvin.
• On vaikea katsoa sisäänpäin ja keskittyä kirjoittamiseen, kun on vastattava median odotuksiin. Menestys antaa energiaa, mutta ei ole kirjoittaessa tärkeää.
• Marginaalisuuden leima osoittautuu kirjallisuudessa usein vääräksi.
• Suositusten merkitys on valtava. Internetin rooli kasvaa jatkuvasti.
Csöke Zoltán, LIBRI-kirjakauppaketjun edustaja
Csöke Zoltán toi keskusteluun mukaan kirjakaupan näkökulman. Puheenvuoronsa alussa hän totesi, että hän myy ihan eri kirjoja kuin itse lukee. Hänen käsityksensä laatukirjallisuudesta eivät poikenneet aiemmista puheenvuoroista.
• Unkarissa on liikaa kirjakauppoja ja liikaa kirjoja. Hyvät kirjat hukkuvat valtavaan massaan. Tämän on oltava keskustelun lähtökohta.
• Trendit ja muoti vaikuttavat yllättävän paljon. Nyt esimerkiksi vampyyrikirjallisuus myy hyvin.
• Kirjakaupalle on sama, mitä ne myyvät; jollain täytyy maksaa vuokra ja muut kulut.
• Mediassa esillä olevat kirjat myyvät hyvin.
• Top 10 -listoille päätyy harvoin laatukirjoja, näiden tarve laskee koko ajan, markkinat ovat supistumassa. Silti on muistettava, että sadan vuoden päästäkin tehdään laatukirjoja.
• Avoin dialogi on tärkeää, kirja-alan toimijoiden on hyvä olla tietoisia toistensa haasteista.
Hajahuomioita keskustelusta
• Kulttuuriviennissä pitäisi unohtaa maakuvan vieminen maailmalle ja keskittyä itse tekstiin.
• Kirjan menestyminen maailmalla ei välttämättä takaa merkittäviä tuloja kirjailijalle ja kustantajalle mutta edistää kotimaan myyntiä.
• Kuluttajat eivät ole valmiita maksamaan kirjasta sen oikeaa hintaa, vaikka samaan aikaan maksavat monesta muusta tuotteesta suhteessa paljon enemmän. Tämä johtuu osin epätietoisuudesta, kuluttajat eivät tiedä, mitä kaikkea kirjan tekeminen vaatii.
• Kirja-ala on itse sekoittanut hinnoittelun. Kirjat päätyvät liian nopeasti alennuskoreihin. Kuka tämän jälkeen enää maksaa kirjasta täyden hinnan?
• Kirjakaupoissa voisi olla laatukirjallisuuden nurkka, jotta lukijat löytäisivät heti etsimänsä.
• Hyvä teksti ei muutu, vaikka käyttäisimme mitä tahansa markkinointimenetelmää. Hyvän tekstin aiheuttama ilo on aina sama.
• Sähkökirjaa ei kannata vähätellä. Nuoret lukijat kasvavat lukemaan tekstiä näytöltä jo nyt.
• Kääntäjän roolia tarinoiden matkaamisessa eri kulttuureihin ei voi liikaa korostaa.
Seminaaripäivän ilta: Elina Hirvosen esikoisromaanin Että hän muistaisi saman unkarinkielisen käännöksen Hogy ő is ugyanarra emlékezzen julkistamistilaisuus
Julkistamistilaisuus tunnelmallisessa Nyitott Muhelyben -nimisessä (suomeksi Avoin työpaja) ravintolassa osoitti todeksi sen, mitä päivällä oli puhuttu laatukirjallisuuden merkityksestä. Kustannustoimittaja Levente Király haastatteli Elina Hirvosta. Teoksen kääntäjä Olga Huotari toimi tulkkina. Krisztina Tóth osallistui keskusteluun ja luki otteen Elinan kirjan unkarinkielisestä käännöksestä. Yleisö oli intensiivisesti läsnä kaksi tuntia kestäneessä keskustelussa, jossa puhuttiin niin kirjan teemoista kuin Elinan Afrikan-vuosista.
Keskustelussa todettiin muun muassa, miten tärkeää perheen ja yhteiskunnan tasolla on käydä traumoja läpi eikä siirtää puhumattomuutta sukupolvesta toiseen. Levente Király totesi, ettei Unkarissa käsitellä vieläkään menneisyyttä niin avoimesti kuin järisyttävät muutokset edellyttäisivät. Luulen, että juuri tämä keskustelun kohta sekä Elinan ja Krisztinan eläytyvä lukeminen saivat yleisössä aikaan myös kyyneliä. Jotakin melkein taianomaista illan tunnelmassa oli.
Ilta todisti jälleen kerran, miten kaikki lähtee tarinasta, joka koskettaa yhtä ihmistä, ensimmäisenä usein kustantajaa. Ja miten kustantaja lähtee viemään viestiä kirjasta maailmalle, niin että muutaman vuoden päästä kirjan ilmestymisestä joukko toisen kielialueen lukijoita istuu keskustelemassa siitä, miten merkittävä juuri tuo tarina heille on ollut.
Illan tunnelman huipensi ravintolan isäntä, joka halusi tarjota kirjailijoille ja kustantajille paikallista kotiruokaa. Pienen pöydän ääressä mietin, miten kohtuuttoman rankkaa kirja-alan työ pienillä kielialueilla usein on mutta miten tällaisia iltoja ei syntyisi, jos ihmiset toimisivat ainoastaan rationaalisesti. Kirjan kustantaminen ei aina taloudellisesti kannata, mutta kirjoista kannattaa aina keskustella. Uskon, että yleisön joukossa tiivistyi jotakin sellaista, minkä vuoksi kirjailija jaksaa kirjoittaa ja kustantaja kustantaa.
KUUKAUDEN JUTTU -arkisto: