MARRASKUU 2008
Kuka on Knud Romer?
ANNA-RIIKKA CARLSON
osa I
Harva tietää, kuka on Knud Romer. Hän on kirjailija, joka on kirjoittanut upean esikoisromaanin Den som blinker er bange for døden. Suomenkielinen käännös Se joka silmää räpäyttää, pelkää kuolemaa ilmestyi syyskuussa. Olemme Avaimessa tyytyväisiä, että vaikuttava tarina vaietusta saksalaisvihasta saa upean käännöksen ja kauniin kannen, ja olemme varmoja, että tämä kirja tulee ilahduttamaan monia lukijoita.
Mutta tie lukijan luokse on pitkä.
Tiedämme, ettei hyvä teksti aina riitä. Eikä sekään, että kirja on kahminut kaikki mahdolliset palkinnot, sitä käännetään lukuisille kielille ja sitä on Tanskassa myyty yli 100 000 kappaletta.
Romerin romaanilla on puolellaan sen Tanskassa aiheuttama suuri kohu, kirjailijan värikäs menneisyys ja yhteydet Suomeen; Romer on entisenä mainosmiehenä ollut hiomassa Fazerin Sinisen brandia. Kiehtovaa, tämän täytyy sytyttää! Lisäksi Romer saapuu Suomeen, tapaa toimittajia, pitää Avaimen 5-vuotisjuhlissa mieleenpainuvan puheen.
Lähetämme innokkaana kymmeniä arvostelukappaleita, muistutamme kirjakauppiaita ja lähetämme kirjailijalle terveisiä puheen kuulleilta suomalaisilta, jotka ovat kirjailijasta ja kirjasta innoissaan.
Mutta heitä on vain joitakin kymmeniä, muut eivät puhetta kuulleet.
Juhlien jälkeen hiljenee, kriitikot ovat kiireisiä, kirjakaupat täyttyvät sadoista syksyn uutuuksista.
Alkusyksyn onnentunne hienosta kirjasta vaihtuu odotukseksi, josta tulee niin pitkä, että ehtii jo unohtua, mitä odotamme. Mitään ei tapahdu. Suomalaiset eivät syty.
Tai sitten he eivät tiedä, kuka on Knud Romer. Ehkä kukaan ei ole huomannut kirjan kaunista selkää kirjakaupan hyllyssä.
osa II
[taustaa:
Knud Romerin puhe Villa Kivessä 5.9.2008 oli niin mieleenpainuva, että kysyin Romerilta jälkikäteen, oliko hän kirjoittanut puheen muistiin. Hän ei ollut ja pahoitteli, ettei ehtinyt kirjoittaa ajatuksiaan ylös nytkään, sillä hänestä oli juuri tullut toisen kerran isä. Hän lähetti kuitenkin linkin haastatteluun (Business.dk 26.10.2008), jonka ajatteli kiinnostavan lukijoita ja lupasi, että saan vapaasti kääntää sen sivuillemme. Niille, jotka haluavat tosissaan tietää, kuka on Knud Romer, suosittelen myös Turun Sanomien erinomaista haastattelua (TS 6.8.2008).]
Knud Romer on myöhään debytoinut kirjailija ja lukutoukka, mutta hänet nähdään edelleen myös kokaiinia käyttävänä, votkaa juovana provokaattorina, joka oli mainosmaailman huipulla 1990-luvun lopulla. Hänestä brändättiin mainosmies, vaikka hän on aina halunnut kirjailijaksi. Mainostaustan vuoksi osa kulttuurieliitistä vierastaa häntä edelleen.
Romer halusi pienestä pitäen kirjoittaa saksaksi runoutta arvostetulle saksalaiselle Insel Verlag -kustantamolle. Tämä tuntui ainoalta syyltä olla olemassa. Unelma oli kuitenkin lähes mahdoton, sillä Insel Verlag ei kustantanut tuolloin tanskalaista kirjallisuutta.
Romer opiskeli 17 vuotta ja hän luki kaikkea mahdollista. Kolmekymmentäviisivuotiaana hän huomasi olevansa sosiaalinen hylkiö, ihminen ilman cv:tä, joka ei vuosien opiskelun jälkeen edes valmistunut.
Romerin ystävä järjesti hänelle tapaamisen mainostoimistoon. Romer hallitsi viittä vierasta kieltä ja 2000 vuotta kulttuurihistoriaa, mutta ei ymmärtänyt, mitä häneltä haluttiin, ja hän vastasi kaikkeen kyllä. Hän sai työpaikan, oli toisaalta tyytyväinen, toisaalta pettynytkin. Hän alkoi käyttäytyä, kuten mainosmieheltä odotettiin. Hän onnistui tekemään lääkefirmalle mainoksia, koska oli lukenut myös lääketieteen historiaa. Neljän vuoden päästä Romerista tuli toimiston luova johtaja.
Kokaiinista tuli Romerin suurin inspiraation lähde. Samaan aikaan kun Romer pelkäsi menettävänsä työn, hänestä tuli mainosmiehen parodia. Hän kulki merkkivaatteissa ja käytti mainosjargonia – ja teki koko ajan töitä. Hänellä oli hyvin pian mainosmiehen imago; hän oli rajoja ylittävä doktor Knud, joka tuli töihin milloin vain ja joka ei koskaan saanut olla tylsä.
Saatuaan roolin Lars von Trierin Idiooteissa Romer tajusi, miten julkista hänen työnsä oli, miten kaikki tunsivat hänet kovaäänisenä mainosmiehenä, joka ajatteli vain kaupallisia arvoja. Hän ei päässyt millään irti tästä leimasta; kaikki mitä hän sanoi, kuultiin mainosmiehen sanomana. Kirjallisuuspiireille Knud oli juuri sellainen, jota oli vaikea hyväksyä: materialistinen, laskelmoiva ja pinnallinen. Kiinnostavaa julkkiksena olemisessa oli se, että itse on muiden mielipiteiden summa.
Sítten Romer teki harakirin; hän kirjoitti artikkelin siitä, miten suurelta yritykseltä voi huiputtaa miljoonia – ja sai potkut.
Romer halusi ehdottomasti kirjoittaa romaanin. Hän alkoi luisua alamäkeä, hän kokeili lähes kaikkia huumeita. Hän oli masentunut. Hänen asuntonsa oli niin kauheassa kunnossa, että keittiössä oli linnunpesiä ja siivoojiksi piti kutsua kuolinpesäsiivoojia, muuten hän olisi lentänyt ulos kämpästään.
Romerin elämässä tapahtui käänne, kun hän tapasi klassista musiikkia soittavan, hyvin kurinalaisen vaimonsa, joka sanoi Knudille, että tämä kirjoittaisi romaanin ja hän tienaisi rahat. Romerilla oli kolme vuotta aikaa kirjoittaa niin runollisesti kuin mahdollista. Jos hän ei onnistuisi, hän tekisi romaanista itsemurhakirjan.
Vuonna 2006 unelmasta tuli totta, hän julkaisi kirjan, sai esikoiskirjapalkinnon ja seuraavana vuonna kaikki mahdolliset palkinnot. Jopa kriitikot joutuivat myöntämään, että Knud Romer on muutakin kuin kovaääninen mainosmies. Silti hän ajattelee, että kulttuurieliitillä tulee aina olemaan erilainen suhde häneen hänen mainostaustansa vuoksi. Rooleja on vaikea muuttaa. Hänet nähtiin edustavan koko mainosmaailman uhkaa taiteilijamaailmalle. Hierarkia häviäisi, kun kuka tahansa voisi tehdä taidetta. Tämä oli yksi Romerin toiveistakin.
Nykyään kulttuuri-ihmiset haluavat tehdä Romerin kanssa yhteistyötä. Vuonna 2009 Romerilta ilmestyy runokokoelma, johon liittyy dokumenttielokuva Knudin isän viimeisestä päivästä. Syksyllä 2009 häneltä ilmestyy romaani Paratiisin kartta, jonka aloittaa lause: "Iris elää loppuelämänsä luksusasunnossa Wienissä." Kirjoitusprosessi on hyvässä vauhdissa.
Insel Verlag, josta Romer haaveili nuorena, julkaisi hänen esikoisromaaninsa. Saatuaan tiedon käännössopimuksesta Romer itki kolme päivää. Lukusaleissa goottilaisten kirjojen äärellä viihtyvä lukutoukka saa vihdoin olla kirjailija ja pukeutua tylsästi. Lopputyötään "Kaupunki, jätteet ja kuolema. Julkinen hygienia Pariisissa 1750–1870" hän ei saanut koskaan valmiiksi.
KUUKAUDEN JUTTU -arkisto: